Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa mutta painetulla sanalla on painoarvoa

Kirjat ovat aikansa eläneet, ja ylikin. Henkilökohtaisesti minä en ymmärrä miten erityisesti proosa on pitänyt pintansa tähän asti, ja näyttää pitävän vielä paljon pidempäänkin. Niin monen monta sanaa on vaihdettu kuvaksi, ettei painetulla sanalla luulisi olevan niin paljon painoa kuin todellisuudessa, yhä edelleen on.

Klassikko kirjat ovat nykyään helposti klassikko elokuvia tai TV-sarjoja. Juonen ja elämyksen saaminen onnistuu parin tunnin tuijottamisella päivien pikkupräntin tihrustamisen sijaan. En pysty kuvittelemaan, kuka muka näkisi enemmän vaivaa kun todellisuudessa on pakko. Me ihmiset olemme kokemukseni mukaan laiskoja ja loikkaamme mielellämme aidan yli siinä kohtaa, jossa se yltää puoleen sääreen. Tänä päivänä kun voi saada kymmenien sivun selostuksen muutamaan sekuntiin jokaisine lehden liikahduksineen ja hellyttävine hymyineen.

Kuka ilmoittautuu keskiaikaisten sulkamustekynän käyttäjäksi? Toivottaavsti ei kukaan, koska ilmoittautujalle voisin kertoa hänen elävän 2000-lukua. Nykyään on nimittäin helpompi tapa, nimittäin lyijy- ja kuulakärkikynät sekä kannettavat tietokoneet ovat täällä! Todistettavasti vanhat, hieman vaivalloisemmat tavat tuottaa tekstiä ovat paljolti kuihtuneet pois (eihän kukaan kaiverra elämänkertaansa enää kiveenkään), mutta vaivalloinen tapa jota kutsun lukemiseksi ei. Kuvien ja nyt jopa sähköisten kuvien katselu on toki vallannut alaa, mutta kirjat, lukeminen ja kirjoittaminen ei anna periksi.

Mikä viihteeksi tarkoituksellisissa sanoissa, eli proosassa on niin maagista, ettei se vain väisty uusien asioiden edestä? Eihän telkkareita nyt joka paikassa voi olla, esimerkiksi tajuan metrossa, junassa, bussissa ja mökillä lukemisen enemmän kuin hyvin, mutta kun se ei jääkään siihen. Ihmiset todellakin lukevat kotonaan aikansa kuluksi ja sitten vaativat töissään, että muut lukevat myös, ainakin sen yhden kirjan kurssin aikana. Olen varmaan jäänyt jostain paitsi kun en ymmärrä, miksei tästä tavasta voi yhteisellä sopimuksella päästä.

Älkää kukaan ottako tätä pahalla, koska tämä ei ole sitä, että pitäisin lukevia ihmisiä outoina. En nimittäin pidä, vaikka se käsitys tästä muodostuisikin. Pointtini on se, etten ymmärrä, ettei kaiken kehityksen keskellä yleinen mielipide ole se, että he ovat outoja. Kertovan kirjallisuuden ilmiö todella ihmetyttää minua.

Miksi lastenmaailma koukuttaa?

Eve antoi minulle pureskeltavaa äikän tunnilla kirjavinkkaustani varten, ja kysymys "Miksi Muumit ovat niin suosittuja aikuistenkin keskuudessa?" sai minut miettimään. Tove Janssonin kirjoittamat kirjat ovat jopa enemmänkin suunnattu aikuisille lukijoille. On suuri riski kirjoittaa laspsenomaisesta maailmasta hassu nenäisine asukkeineen aikuisille. Silti Muumit saavuttivat suuren suosion niin vanhemmissa kuin lapsissakin, aivan lukijan ikään katsomatta.
Minulle on aivan lapsesta asti luettu Muumi-kirjoja, varsinkin mummoni tapasi lukea niitä joka kerta kun menimme veljeni kanssa yökylään. Nopeasti meille tarhaikäisille muodostui lempikohdat, luvut ja kirjat Muumien kirjoitetuista tarinoista. Olimme myös aina katsoneet Muumeja telkkarista, joten se maailma oli meille hyvin tuttu ja rakas.
Kummallisinta on, että sama mielikuvitus maailma jonka joku on todellakin keksinyt päästään, on edelleen aivan yhtä rakas. Kohdat, joita halusin mummoni lukevan aina uudestaan minulle, ovat tänäkin päivänä ne kohdat jotka herätävät eniten fiiliksiä. Luen tosiaan edelleenkin Muumi-kirjoja, ja ne ovat ainoat joita joko plaraan nopeasti läpi tai kahlaan kokonaan ja ajan kanssa aina välillä uudestaan ja uudestaan.

Vanhempana tuntuu siltä, että saan tekstistä selvästi enemmän irti kuin pienenä nassikkana. Lapset yksinkertaisuudessaan saavat kirjoista saman verran toki nautintoa, mutta aikuiset vaativampina viihdytettävinä haluavat jatkuvasti ymmärtää jotain uutta. Joka kerta lukiessani näitä kirjoja tuntuu, kuin saisin jonkinlaisen 'ahaa-ilmiön' ja joka ikinen kerta tarinat sykähdyttävät sillä samalla tavalla, on kuin lukisi ne ensimmäistä kertaa.

Muumien maailmassa jokainen olento on vilpitön. Keskeisen perheen jokainen jäsen on täynnä hyvää tahtoa ja positiivisuutta. Vaikka heidän yhteiskunnassaan onkin paljon erilaisuutta ja mitä erikoisempia juttuja, kaikki ovat hyväksyttyjä ja omana itsenään kunnioitettuja. Sellaisen ajattelun edistäminen minä aikakautena vain voi tuoda vain hyviä tuloksia.
Kaiken hyvän ja hellyyden yhdentymä, Muumimamma on täydellisen äidin esikuva. Hänen luokseen voi aina mennä kun pelottaa, arveluttaa tai epäilyttää. Hän tulee aina lohduttamaan ja varjelemaan, silti olematta ylisuojeleva. Loppujen lopuksi hän aina rohkaisee olemaan itsenäinen ja ottamaana askeleen eteenpäin. Henkilöhahmona (vaikkakin sitten epätodellisena ja mielikuvituksen tuotteena luotuna) kunnioitan mammaa aivan suunnattomasti. Vaikken häneen omalla taustallani samaistukaan, on hän mielestäni täydellinen: herttainen, luotettava mutta rohkaiseva ja itsenäisyyteen kannustava. Esikuvana mamma on monille äideille varmasti tärkeä.

Hienointa Muumien maailmassa on epätäydellisten persoonallisuuksien täydellisyys. Esimerkkinä vaikka Vilijonkka, hänhän on nirppanokkien kuningatar. Nokka pystyssä kulkeva diiva on silti laakson asukkaiden arvostama ja pidetty epämiellyttävistä ominaisuuksistaan huolimatta. Vaikka hän ei usein käyttäydykään hyvin tai mukavasti, ymmärtävät kaikki muut otukset hänen olevan silti hyvä olento.
Karkeasta suustaan tunnettu Pikku Myy on kaikista röyhkeyksistään ja huonosta käytöksestään huolimatta paljolti ihailtu hahmo. Jokainen nuori tyttö (miksei poikakin) tahtoisi varmasti olla kuin aina sanavalmis ja kärkkäinen mini-porskuttaja, jonka päätä ei voi kääntää eikä hänen tahtoaan voi kieltää.
Näiden esimerkkien nojalla sanoisin, että Tove Jansson on saanut mielenkiintoisten hahmojen käyttäytymistyylin niin hyvin esitettyä, että epämiellyttävätkin seikat vaikuttavat kadehdittavalta. Sellainen negatiivisten asioiden positiiviseksi kääntäminen on mielestäni Muumien maailman keskeinen pointti.

Kyseiset kirjat pursuavat elämän viiasuksia, jotka ovat ehkä ne keskeisimmät 'ahaa-ilmiöiden' synnyttäjät. Koska näitä solutettuja viisauksia ei välttämättä tajua ensimmäisellä, toisella tai kolmannellakaan kerralla, saattavat Muumi-kirjat yllättää kun sitä vähiten odotat.
Kuolema on esimerkiksi Taikatalvessa käsitelty mielestäni aivan täydellisesti, etten tiedä paremmin kirjoitettua, näytettyä tai kerrottua kuoleman käsittelyä ja selittämistä, kuin kohta, jossa orava, jolla on kaunis häntä, kuolee. Katkelma Muumipeikon, Tuu-tikin ja pikku Myyn löytäessä orava kuuluu näin :
"Mutta sen jäykät pienet käpälät törröttivät ilmassa yhä jäykkinä ja surullisina, eikä ainoakaan tuntokarva liikahtanut.
- Hän on aivan kuollut, sanoi pikku Myy asiallisesti.
- Hän sai ainakin ennen kuolemaansa nähdä jotakin oikein kaunista, kuiskasi Muumipeikko värisevällä äänellä.
- Nojaa, sanoi pikku Myy. Oli miten oli, joka tapauksessa hän on nyt unohtanut kaiken. Ja minä aion tehdä hänen hännästään pienen suloisen muhvin.
- Sitä et saa tehdä, sanoi Muumipeikko järkyttyneenä. Hänen on saatava häntänsä mukanaan hautaan. Sillä hänet haudataan, eikö niin, Tuu-tikki?
- Hm, sanoi Tuu-tikki. Sitähän ei tiedä, onko hännästä mitään iloa kun on kuollut.
- Hyvä ystävä, Muumipeikko pyysi. Älä puhu koko ajan, että hän on kuollut. Se on niin kauheata.
- Jos on kuollut, niin on kuollut, Tuu-tikki sanoi ystävällisesti. Tämä orava muuttuu vähitellen maaksi. Ja myöhemmin hänestä kasvaa puu, jossa uudet oravat hyppelevät. Onko se niin surullista?"

Koska Muumien maailma tosiaan kattaa myös niin suuren osan aikusten maailmaa, en ollenkaan ihmettele sen iskevyyttää myös vanhempaan polveen. Tällainen herttainen, viisas ja jännittävä mutta silti niin turvallinen kokonaisuus ei enää yllätä minua suosiollaan.

Joululoman lukemiset

Joululoma on nyt loppumaisillaan, ja ole saanut kummatkin Muumi-kirjat luettua. Ne olivat viihdyttäviä ja sopivia talvi-illoille. Vielä keskeneräinen englanninkielinen kirjani on yllättänyt minut myös positiivisesti. En ole vielä saavuttanut puoltaväliäkään, mutta luen sitä päivittäin ja edistyn hyvin. Kieli ei ole kirjassa kovin vaikeaa, ja juoni on mukaansa tempaava, joten enköhn saa se piakkoin luettua. Kun saan tämä kirjan luettua, pidän hieman taukoa lukemisesta, olen saanut siitä tarpeekseni taas vähäksi aikaa.